Kuuma peruna

”Lääketiedettä ja ”Ihmistiedettä” tarjoavien saattaminen saman palvelujärjestelmän alle olisi yhteinen etu. Silloin esimerkiksi odottavien äitien ja vauvojen tarvitsema täydentävä apu olisi lähellä, kun muut kortit on katsottu.”

Minulla oli aikanaan ilo ja kunnia saada olla töissä lapsivuodeosastolla sekä äitiyspoliklinikalla perinteikkäässä synnytyssairaalassa Helsingissä. Rakastin työtäni. Jokainen uusi vastasyntynyt oli suuri ihme. Siihen aikaan hoitohenkilökunta toimi tiiviissä kontaktissa vauvaan ja vanhempiin. Kylvetykset, vaipan vaihdot, imetykset ja muut ohjattiin kädestä pitäen. Viimeiseksi evästykseksi annettiin kotiinlähtöinfo, missä kätilö ohjeisti ja varmisti kotona pärjäämisen.

Tultuani itse äidiksi, minulla oli hyvä pohja siihen, miten vauvaa hoidetaan, ja tukiverkosto ympärilläni. Kävi kuitenkin niin, että toinen lapsemme oli koliikkivauva. Vauvan itku alkoi joka ilta tasan kello 23.00 ja päättyi seuraavana aamuna tasan kello 7.30. Päivät vauva nukkui rauhassa, kun 2-vuotias esikoinen oli hereillä. Elimme sumussa ja teimme kaikkemme, mutta mikään ei tuntunut auttavan yökaudet itkevää vauvaa. Apua eivät osanneet antaa neuvola ei lääkäri, ei kukaan. Kun vauva tuli 3kk ikään, itku loppui kuin seinään.

Kun valmistuin vyöhyketerapeutiksi, olin hyvilläni, kun pääsin pitkästä aikaa hoitamaan pieniä vauvoja. Kävin kaksi eri täydennyskoulutusta liittyen juuri vauvojen ja odottavien äitien hoitamiseen vyöhyketerapialla. On sanomattakin selvää, kuinka mahtavaa on ollut saada auttaa niin odottavia äitejä kuin perheitä vauvojen vaivojen hoidossa.

Tänä päivänä ei kenenkään enää tarvitse jäädä koliikkivauvan tai muutoin itkuisen vauvan kanssa yksin. Monissa neuvoloissa vyöhyketerapian hyöty vauvoille tiedostetaan jo hyvin ja sieltä ohjataan perheet vauvojen vyöhyketerapiaan. Ja kiitos sosiaalisen median, äidit osaavat hakeutua vyöhyketerapiaan hienosti myös ihan omin avuin.

Samaan aikaan tässä maassa on pöydällä kuuma peruna, lakialoite, jossa ehdotetaan, että täydentävät hoidot pitäisi lailla kieltää vauvoilta, lapsilta ja muilta haavoittuvilta potilasryhmiltä. Kaikki moninaiset terapiat ja hoidot on niputettu yhteen ja ne nähdään jollain lailla vaaraksi tietyille ihmisryhmille.

Taustalla lienee lukuisia väärinkäsityksiä. Luullaan, että julkisuuteen nousseet kohutapaukset ovat yleinen luontaishoidon näkemys hoitamisesta. Luullaan, että täydentäviä hoitoja antavat terapeutit alkavat hoitamaan sairaita ihmisiä ilman lääkärin diagnoosia tai siitä välittämättä. Luullaan, että terapeutit hoitavat syöpähoidoissa olevia. Luullaan, että terapeutit ohjeistavat jättämään lääkkeet tai lääkärissä käynnit pois. Luullaan että terapeutit eivät tunne ihmiskehon fysiologisia perusasioita jne.

Tilanteessa, jossa ei tiedetä tosiasioita, vaan luullaan, pelko astuu kuvaan. Tätä kuvastaa sanamuodot puoskari-, huuhaa- ja uskomushoidot, joilla kaikki täydentävät hoidot tahdotaan mitätöidä ja kieltää. Näkökulma on kovin mielenkiintoinen.

Jokainen vastuunsa tunteva terapeutti kuitenkin ymmärtää edustavansa koululääketiedettä t ä y d e n t ä v ä ä hoitomuotoa, ei sen vaihtoehtoa. Terapeutti tietää milloin on lupa hoitaa, milloin ei. Terapeutti tietää milloin ohjata asiakas lääkärille tai jollekin muunlaista täydentävää hoitoa edustavalle terapeutille.

Esimerkiksi Kaironissa vyöhyketerapeuttien koulutukseen kuuluu aineopintojen lisäksi suorittaa myös koululääketieteen perusteet. Hoitamisen etiikka sekä vastuullisuus ovat keskiössä koko koulutuksen ajan. Terapeutti on kiinnostunut ihmisen syvemmästä kokonaisuudesta, kaikesta mikä on kivun, vaivan tai sairauden taustalla, kaikesta mikä on siihen johtanut. Annettava hoito ennaltaehkäisee, jatko hoitaa, rentouttaa, laukaisee jännityksiä ja pyrkii löytämään perusratkaisun kulloiseenkin tilanteeseen. Tärkeintä on aina asiakkaan hyvinvointi ja turvallinen eteenpäin menevä paranemisen polku.

Se, minkälainen lakialoite nyt pitäisi olla pöydällä, olisi tuoda kaikki täydentävät hoitomuodot tasavertaisiksi psykoterapian, fysioterapian ym. muiden terapioiden rinnalle Kelan tuen ja alv-vapauden piiriin. Näin kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus varallisuudesta riippumatta valita se hoitomuoto mikä itselle toimii parhaiten. Lääketiedettä ja ”ihmistiedettä” tarjoavien saattaminen saman palvelujärjestelmän alle olisi yhteinen etu. Silloin esimerkiksi odottavien äitien tai vauvojen tarvitsema täydentävä apu olisi lähellä, kun muut kortit on katsottu. Tai päinvastoin. Tämä malli on ollut jo kauan menestyksekkäässä käytössä monissa Euroopan maissa.

Lakialoitteen rinnalle tarvitaan myös ehdottomasti kaikkien terapeuttien ja luontaishoitajien rekisteröinti- ja valvontaverkosto. Tämän kaiken toteuttaminen on valtava työsarka saada toteutumaan ja vaatii paneutumista kaikkiin tarjolla oleviin terapioihin. Tarjonta kun on todella laaja. Se kertoo mielestäni vain siitä, kuinka monimuotoinen olento ihminen on ja kuinka monta reittiä ja tapaa kehon hoitamiselle on.

Kuumin ja paras peruna, joka on nostettu pöydälle, on kansalaisaloite täydentävien hoitojen puolesta. Aloite on tullut täydentäviä hoitoja ja terapioita aktiivisesti käyttäviltä ihmisiltä. He toivovat valinnanvapautta ja tasavertaista mahdollisuutta hoidattaa itseään kaikin sellaisin tavoin, jotka kokemusten perusteella ovat osoittautuneet hyödyllisiksi ja toimiviksi.

Peukut ja varpaat pystyyn, että tämä aloite saa paljon allekirjoittaneita ja että se päätyy asioista päättävien poliitikkojen myötämielisiin käsiin.

Minä olen Liisa ja kirjoitan pieniä tarinoita elämästä missä ruoho ja taivas tuoksuu yhtä aikaa. Kirjoitan hetkistä, joiden syvyys kutsuu viipymään. Kehoterapeuttina kosketan ja hoidan käsilläni. Tässä blogissa sanat ovat käsieni tilalla koskettamassa ja ajatuksia herättelemässä. Ajattelen, että elämän tarkoitus on pitää hauskaa, sillä ilo ja keveys tulee paikalle aina kun ollaan totuuden äärellä.