Polku
/”Vain hyppäämällä ”umpihankeen” voi löytää vapautensa olla se, joka oikeasti on. Vapautensa löytää kaikki vastaukset omasta sisimmästä, riippumatta muiden mielipiteistä tai omista uskomuksista.”
Oli valmiiksi tallattu polku. Siitä oli kulkenut lukemattomat jalat, lukemattomat elämät, ihmismielet ihmiskirjoineen ja kokemuksineen. Miksipä ei. Olihan tuota valmiiksi tallattua polkua tavallaan helppo astella. Ei tarvinnut paljon itse miettiä, kun jalka kulki ikiaikaisia askelmerkkejä mukautuen ja sopeutuen.
Jokaisen sisällä sykki ainutlaatuinen sisin, jonka ääni kantautui kenelle selvemmin, kenelle heikommin.
Kävi niin, että tuli päivä, kun minun piti pysähtyä. Elämän velloessa olin hukannut itseni ja joutunut kivun syövereihin. Kaikki tuntui sietämättömältä ja kehoni hälytti punaista. En voinut enää jatkaa, koska en tiennyt kuka olin, mitä halusin, mitä varten ylipäätään olin. Niin minä hyppäsin. En halunnut mitään muuta niin paljon. Minä hyppäsin polulta keskelle umpihankea. Ei minulla ollut aavistustakaan, mitä tapahtuisi. Minä vaan tiesin, että hyppy piti tehdä.
Ja sitten. Olin yksin, ympärilläni sanoinkuvaamaton kauneus tuhansin kimmeltävin timantein kaikissa sateenkaaren sävyissä. Aloin tutkia timantteja yksitellen. Jokainen niistä paljastui heijastukseksi minusta. Jotkut niistä olivat tummia sävyiltään tehden kipeää ja jouduin upoksiin pimeään. Jotkut puolestaan nostivat minut korkeuksiin näkemään ihmeitä ja myös tekemään niitä. Olin haltioissani. Miten ääretön olento ihminen onkaan! Täydellisen vapaa valitsemaan askeleensa, suuntansa ja luomaan oman elämänsä.
Aloin kulkea muiden rinnalla. Rohkaisin heitä hyppäämään, sillä tiesin, että vain hyppäämällä voi löytää vapautensa. Vapautensa olla se, joka oikeasti on. Vapautensa löytää kaikki vastaukset omasta sisimmästä, riippumatta muiden mielipiteistä, tai omista uskomuksista.
Olen kulkenut omalla vapauden polullani alun neljättätoista vuotta. Puolet tuosta ajasta olen kulkenut toinen toistaan ihanimpien ihmisten rinnalla terapeuttina ja kanssa kulkijana. Hoitanut kehoja mm. modernin vyöhyketerapian keinoin avaten väyliä löytää vapauden ihme.
Putoan edelleen välillä itse upoksiin, tai eksyn ajatusten polulle, mutta tiedän löytäväni aina ulospääsyn. Matka on lyhyt, sillä kaikki on sisäänrakennettuna omassa kehossani. Sama ihme on rakennettuna jokaiseen. Kysymys on valinnasta, kuunteletko itseäsi ja kehoasi, vai ohjaako mielesi haavat ja muiden toiveet elämääsi.
Aaro Hellaakosken runon sanoin; ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”
Minä olen Liisa ja kirjoitan pieniä tarinoita elämästä missä ruoho ja taivas tuoksuu yhtä aikaa. Kirjoitan hetkistä, joiden syvyys kutsuu viipymään. Kehoterapeuttina kosketan ja hoidan käsilläni. Tässä blogissa sanat ovat käsieni tilalla koskettamassa ja ajatuksia herättelemässä. Ajattelen, että elämän tarkoitus on pitää hauskaa, sillä ilo ja keveys tulee paikalle aina kun ollaan totuuden äärellä.